Tältä sivulta löydät tärkeimmät uutiset ja ajantasaiset tiedot tulevista tapahtumista.
The Queen of Hearts 2012
- Kansainvälinen kauneuskilpailu ja ystävänpäiväjuhla
11. helmikuuta 2012
The Queen of Hearts 2012
Lauantai 11.2.2012, klo 20 alkaen
The Circus
Salomonkatu 1-3, Helsinki
Liput 8 euroa (sis. pääsyn jatkoille - Platinum Status)
Ikäraja 18 vuotta
The Queen of Hearts 2012 järjestetään 11. helmikuuta The Circus –tapahtumakeskuksessa aivan Helsingin ydinkeskustassa. Samassa yhteydessä otamme myös varaslähdön ystävänpäivää globaaleissa merkeissä.
Tämän vuoden finalistien juuret ulottuvat Venäjälle, Viroon, Portugaliin, Vietnamiin, Kosovoon, Malawiin, Nigeriaan ja Irakiin – Suomea unohtamatta. Onpa yhdessä kilpailijassamme myös saamelaisverta.
Kilpailun talent-kierroksella jokaisella kilpailijalla on mahdollisuus esitellä omaa kulttuuriaan ja osaamistaan. Kilpailijoiden lisäksi lavalle nousee myös liuta muita esiintyjiä ilmaakrobaateista, vatsatanssijoihin ja indonesialaiseen musiikkiryhmään.
Voittajan valitsee tuomaristo, joka koostuu monikulttuurisen Suomen eturivin julkkiksista. Mukana ovat muun muassa Jani Toivola ja Fatbardhe Hetemaj. Myös yleisö saa äänestää suosikkiaan.
Ja mikä parasta – ilta jatkuu samalla lipulla saman katon alla kaupungin tyylikkäimmän ja kansainvälisimmän klubitapahtuman merkeissä, sillä Platinum Status ja lontoolainen DJ iShy valloittavat The Circuksen heti kun voittaja on kruunattu!
Käy tykkäämässä Facebook-sivustamme
- Lahjoitamme jokaisesta fanista 1 euron tansanialaiselle nuorisokeskukselle!
1. -31. joulukuuta 2011
Joulukuu on antamisen aikaa! The Queen of Hearts lahjoittaa 1 euron jokaisesta Facebook-sivumme fanista tansanialaiselle Umojan nuorisokeskukselle. Nyt kannattaakin käydä tykkäämään sivusta – ja kutsua myös kaikki ystävät mukaan!
Näin se toimii:
1) Mene osoitteeseen www.facebook.com/qhbeautycontest
2) Klikkaa “Tykkää” –painiketta sivun yläreunassa
3) Suosittele sivua ystävillesi ja jaa viesti linkkeineen omalla seinälläsi
Joulukuuun lopussa lahjoitamme Umojan nuorisokeskukselle 1 euron jokaista sivustamme tykännyttä kohti. Yhdellä klikkauksella voit auttaa tansanialaisia nuoria paremman elämän alkuun!
Night of Kind Hearts
- Kulttuuriesityksiä ja kansainvälinen ruokabasaari
10. joulukuuta 2011
Night of Kind Hearts
La 10.12.2011, 18:00-21:00
Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa
Mikonkatu 17 C, Helsinki VAPAA PÄÄSY
Värikkäitä esityksiä ja eksoottisia ruokia eri puolilta maailmaa!
Illan emäntänä toimii Gaëlle Le Vu –The Queen of Hearts 2011.
Pääset myös halutessasi tutustumaan eri maiden keittiöiden antimiin - Tuotot käytetään lyhentämättöminä tansanialaisen Umojan nuorisokeskuksen ja Circolo degli Italiani in Finlandia -yhdistyksen tukemiseen.
Sinustako Sydänten kuningatar 2012? - Ilmoittaudu kilpailijaksi nyt!
17. lokakuuta - 31. joulukuuta 2011
The Queen of Hearts 2012 järjestetään Helsingissä lauantaina 11. helmikuutta 2012. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet naiset kansallisuuteen ja syntyperään katsomatta. Ilmoittautumisaika kilpailuun on 17.10.-31.12.2011. Osallistuminen on täysin ilmaista!
Kilpailun voittajille on luvassa raha- ja tuotepalkintoja: kosmetiikkaa, hiustuotteita, koruja ja paljon muuta ihanaa. Eikä kukaan lähde kotiin tyhjin käsin!
The Queen of Hearts 2011- voittaja Gaëlle Le Vu Ranskasta kertoo matkastaan Suomeen ja tankotanssin pariin. Tule mukaan keskustelemaan ja nauttimaan hyvästä seurasta!
Tilaisuus on osa Woman to Woman -tapaamisia kansainvälisille naisill. Tapaamiset järjestetään joka kuun ensimmäinen perjantai. Osallistuminen on ilmainen. Voit ilmoittautua tapaamiseen sähköpostitse: powwer@powwer.org.
Sydänten kuningatar 2011 on kruunattu!
12. helmikuuta 2011
The Queen of Hearts 2011 -kauneuskilpailu järjestettiin lauantaina 12. helmikuuta Helsinki Clubilla
Voittajaksi valittiin Gaëlle Le Vu Ranskasta. Toiseksi tuli Karina Pavlova Venäjältä ja kolmanneksi Moffi Henriette Kamerunista.
Yleisön suosikiksi valittiin Windi Muziasari Indonesiasta, ja Elena Lezhneva Venäjältä sai Cime Hair Designilta erityispalkinnon aurinkoisesta asenteestaan koko kilpailun aikana.
Lämmin kiitos kaikille kilpailijoille, esiintyjille, yhteistyökumppaneille ja tietenkin myös yleisölle!
Ilmoittautuminen kilpailijaksi on päättynyt
- The Queen of Hearts 2011 -finalistit julkistetaan tammikuussa
1. tammikuuta 2011
Ilmoittautuminen kilpailijaksi on päättynyt. Tänäkin vuonna saimme uskomattoman määrän ilmoittautumisia upeiltä ja lahjakkailta kansainvälisiltä naisilta eri puolilta maailmaa.
Seuraavana vuorossa ovat haastattelut ja valinnat. Finalistien nimet julkistetaan tammikuussa.
The Queen of Hearts toivottaa rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!
22. joulukuuta 2010
Kiittämme lämpimästi kaikkia uusia ja vanhoja kannattajia ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Samalla suuntaamme katseen tulevaan vuoteen ja The Queen of Hearts 2011 -kilpailuun, joka järjestetään helmikuussa.
Kilpailijaksi voi ilmoittautua 31.12.2010 asti. Uuden vuoden jälkeen otamme yhteyttä kaikkiin ilmoittautuneisiin. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan kisaamaan Sydänten kuningattaren kruunusta ja upeista palkinnoista!
Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!
The Queen of Hearts 2011
- Ilmoittautumisaika alkaa lokakuussa
1. lokakuuta - 31. joulukuuta 2010
Kaikki Suomen kansainväliset naiset syntyperään ja kansallisuuteen katsomatta ovat tervetulleita osallistumaan kilpailuun. Kilpailijaksi voi ilmoittautua näiden verkkosivujen kautta. Ilmoittautumisaika on 1.10.-31.12.2010. Alaikäraja osallistumiseen on 18 vuotta.
Juhlistamme ilmoittautumisajan alkua perjantaina 1.10.2010 klo 18-20 järjestettävässä tilaisuudessa Pasilan Asukastalolla. Luvassa hallitsevan Sydänten kuningattaren kuulumisia, tietoa kilpailusta sekä pientä purtavaa ja hemmottelua kansainvälisille naisille... Tuotenäytteitä ja mahdollisuus voittaa kosmetiikkaa, sponsorina AVON.
Yli vuoden kampanjoinnin ja varainhankinnan jälkeen vuoden 2009 Sydänten kuningatar Mirfat matkasi Tansaniaan toimittamaan Hiarin lapsille The Queen of Hearts -kehityshankkeen tuotoilla ostetut sängyt, patjat, lakanat ja hyttysverkot.
Avoimet tapaamiset kansainvälisille naisille joka kuun ensimmäinen perjantai klo 18-20 Pasilan Asukastalolla. Osallistuminen on ilmainen. Voit ilmoittautua yhteen tai useampaan tapaamiseen sähköpostitse: powwer(at)powwer.org
Naiset ja väkivalta
Perjantai 3.9.2010, klo 18-20
Pasilan Asukastalo (Topparikuja 2, Helsinki)
Tanja Harju Maria-Akatemian MaSu -projektista kertoo työstään naisten ja väkivallasta. Myös nainen voi satuttaa läheisiään. Keskustelua erilaisten tunteiden ja elämäntilanteiden hallinnasta.
The Queen of Hearts
- Kansainvälisenä naisena Suomessa
Perjantai 1.10.2010, klo 18-20
Pasilan Asukastalo (Topparikuja 2, Helsinki)
Sydänten Kuningatar Elizabeth Rokala kertoo kokemuksestaan. Ilmoittautuminen vuoden 2011 kilpailuun alkaa. Luvassa pientä purtavaa ja hemmottelua.
Naiset ja yrittäjyys
Perjantai 5.11.2010, klo 18-20
Pasilan Asukastalo (Topparikuja 2, Helsinki)
Nontharos Kiatwisanchai kertoo omasta kokemuksestaan naisyrittäjänä ja siitä, kuinka hän aloitti Absolute Trade -yrityksensä. Keskustelua liikeideoista ja neuvoja niiden toteuttamiseen.
Kansainvälisten naisten pikkujoulujuhla
Pe 3.12.2010, klo 18-20
Pasilan Asukastalo (Topparikuja 2, Helsinki)
Tervetuloa nyyttikesteille, joissa nautitaan eri maiden ruuista, musiikista ja iloisesta yhdessäolosta. Keskustelun aiheena eri maiden juhlaperinteet.
The Queen of Hearts Development Initiative
– Lisa ja Mirfat Tansaniassa
Heinäkuu 2010
Sydänten kuningattaret Lisa ja Mirfat matkaavat heinäkuussa Tansaniaan.
Matkallaan Lisa vierailee kotikaupungissaan Arushassa sijaitsevassa Umoja -nuorisokeskuksessa keskustelemassa tulevasta yhteistyötä. Keskus tarjoaa ilmaista koulutusta 14-26 -vuotiaille nuorille, jotka tulevat erittäin köyhistä oloista. Monet heistä ovat myös joutuneet kärsimään alkoholismin, väkivallan ja epävakaiden perheolojen seurauksena.
Mirfat puolestaa vierailee Hiarin orpokodissa Dar es Salaamissa. Vierailullaan hän toimittaa vuoden The Queen of Hearts -projektissa kerätyillä rahoilla hankitut sängyt, peitot, patjat ja hyttysverkot orpokodin asukkaille.
Valokuvaraportit molemmista vierailusta julkaistaan verkossa syksyllä.
The Queen of Hearts 2010 –voittaja Elizabeth Rokala on huomenna vieraana SuomiTV:n Patafonia –ruokaohjelmassa. Katso, millaisia tansanialaisia herkkuja Lisa tarjoilee ohjelmassa:
Torstai 20.5. klo 18:05
Perjantai 21.5. klo 16:30 (uusinta)
Lauantai 22.5. klo 10:00 (uusinta)
The Royal Diary
- The Queen of Heartsin virallinen blogi
29. huhtikuuta 2010
The Queen of Heartsin virallinen blogi on nyt avattu. Lue, mitä vuoden 2010 voittaja Lisa on ehtinyt tekemään kilpailun jälkeen, millaisia suunnitelmia hänellä on loppuvuodelle ja ota osaa keskusteluun kansainvälisiä naisia koskettavista asioista!
The Queen of Hearts 2010 järjestettiin lauantaina 13. helmikuuta ravintola Virgin Oil Co:ssa aivan Helsingin ydinkeskustassa.
Ystävänpäivän aattona kahdeksan eri kansallisuuksia edustavaa upeaa kansainvälistä naista nousi Virgin Oilin lavalle kilpailemaan Sydänten kuningattaren kruunusta. Voittajaksi nousi tansanialainen Elizabeth Rokala. Toiseksi sijoittui venäläinen Anna Tkacheva ja kolmanneksi tuli kirgisialainen Gulsana Koomanova.
Kilpailun yhteydessä juhlittiin myös globaalia ystävyyttä. Illan esiintyjävieraina olivat African Flavour -tanssijat, Baila Bailan Soíla ja Yasser Sarría sekä laulaja-lauluntekijä Katrin Johansson.